Näkymät muodostuvat Sentosa-tunnelin mutaisesta rakennustyömaasta, aina hereillä olevasta konttisatamasta ja sademetsän latvustosta. Yllättäen sademetsässä tapahtuu vähiten mitään näkyvää. Joku lintu lehahtaa ja orava loikkaa.
Näköalat paranivat merkittävästi eräänä päivänä, kun työmaalta kaadettiin puu. Se ei ollut ihan mikä tahansa puu vaan noin 30-metrinen "sateenvarjopuu". Onkohan se suomeksi sadepuu? Sellainen, mitä näkee telkkarin luontodokkareissa afrikkalaisella tasangolla.
Puuta ei voinut tietysti rojauttaa ihan minne tahansa timber-huudon säestyksellä. Tarvittiin huojuva nostokori, joka nosti korkeuksiin yhden ukon ja moottorisahan. Puun latvaan kiinnitettiin valjaat, jotka viritettiin toiseen nosturiin. Sitten alkoi näytelmä: Ukko nostetaan sahaamaan epätoivoisen paksua runkoa vähän kerrallaan. Ukko viedään kauemmas ja nosturi yrittää nostaa latvasta sahattua palaa pois. Ei irtoa, uusi yritys. Ja sama uudelleen ja uudelleen ja uudelleen - kunnes irtoaa. Viritetään valjaat seuraavaan kohtaan muutama metri alemmas. Toistetaan. Parin päivän kuluttua puu on siistissä pinossa maassa ja konttisatama näkyy nyt meille paljon paremmin.
Konttisataman lukemattomat nosturit ovat kuin valtavia metallikirahveja, jotka nostavat kaulansa ylös, kun eivät työskentele ja kurottavat ne vaakatasoon, kun laituriin tulleen rahtilaivan lasti pitää purkaa. Nosturit liikkuvat kiskoilla hitaasti paikasta toiseen. Kun niitä pitää liikuttaa muualle kuin kiskoilla, liukuu satamaan nosturien äitinosturi. Se nostaa konttinosturia niskasta ja siirtää. Luin joku päivä Hesarista henkilöstä, joka määritteli itsensä objektiseksuaaliksi ja meni naimisiin Eiffel-tornin kanssa. Tämä kaikkien nosturien nosturi olisi varmaan kyseisen henkilön märkä uni.
